Hangon matkailuvuosi 2024

Matkailun yhteenveto 2024

Hangon matkailutoimisto seuraa kuukausitasolla matkailun kehitystä Visitoryn matkailutilastojen avulla. Tilastotiedot perustuvat majoitustilastoihin sekä Telian matkapuhelindataan. Tilastot ovat tärkeä työkalu tiedolla johtamiseen, trendien seurantaan ja päätöksentekoon. Tähän artikkeliin on kerätty vuoden 2024 avainlukuja sekä avattu niiden vaikutusta matkailulle.

Yöpymiset

Hangossa kirjattiin vuoden 2024 aikana yhteensä 96 700 (vrt. 2023: 88 100) yöpymistä. Iloksemme voimme todeta, että tämä on 9,7 % kasvu edellisvuoteen. Tämä luku sisältää yöpymiset sekä rekisteröidyissä majoitusliikkeissä (hotellit, motellit, matkustajakodit, retkeilymajat, lomakylät ja leirintäalueet) että rekisteröimättömissä majoituksissa, kuten Airbnb ja Vrbo. Harmillisesti näihin tilastoihin ei ole saatu mukaan vierasvenesatamien yöpymisiä.

Kesä-elokuun aikana Hangossa yöpyi 59 500 kävijää eli noin 60 % koko vuoden yöpymisistä. Luku kuvastaa hyvin Hangon asemaa kesäkaupunkina ja sitä haastetta, joka on edessämme, kun pyrimme tekemään Hangosta ympärivuotista matkailukohdetta.

Rekisteröityjen yöpymisten osuus oli Hangossa 51 % ja rekisteröimättömien 49 %. Luvut ovat hyvin samankaltaisia myös lähikuntien kaupungeissa, kuten esimerkiksi Raaseporissa ja Salossa. Rekisteröimättömät majoitukset ovat jo useamman vuoden olleet kovassa suosiossa, ja niiden suosio tulee varmasti jatkumaan. Kustannusten noustessa ja ostovoiman heikentyessä etsitään mahdollisesti majoituksia, joissa voidaan esimerkiksi itse laittaa ruokaa. Ulkomaalaiset turistit hakevat myös autenttisia paikallisia kokemuksia. Myös Hangon rajallinen hotellitarjonta saa vierailijat etsimään eri vaihtoehtoja.

Tulevalle kesäkaudelle saamme iloksemme uuden hotellin Hankoon, kun Omena Hotelli saapuu kaupunkiin. Lue lisää aiheesta täältä.

Viipymän pituus

Jo kesällä havaittu trendi viipymien pituuden lyhenemisestä jatkuu. Keskimäärin matkailija viipyy Hangossa rekisteröidyssä majoituksessa 1,6 yötä, mikä on 5 % vähemmän kuin vuonna 2023. Koko Suomen kattava keskimääräinen viipymän pituus on samaa luokkaa, 1,8 yötä, eli sama negatiivinen trendi on havaittavissa myös muualla. Tämä tarkoittaa sitä, että päivämatkailijoiden määrä on kasvussa.

Ulkomaalaiset vierailijat viipyvät keskimäärin kaksi yötä, kun taas kotimaiset 1,5 yötä. Tämän haasteen kanssa jatkamme tänäkin vuonna, ja ostovoiman ollessa heikko vierailun pituutta arvioidaan entistä tarkemmin.

Ulkomaalaiset kohderyhmät

Eniten ulkomaalaisten yöpymisiä kirjattiin matkailijoille, jotka saapuivat Espanjasta (480 yötä), Ruotsista (410 yötä) ja Saksasta (300 yötä). Eniten kasvua toivat kuitenkin yllättäen yhdysvaltalaiset matkailijat, joiden yöpymisosuus kasvoi 166,7 %, 65:stä yöstä 87: ään yöhön.

Yhdysvaltalaisten kiinnostus Suomeen näkyy myös selvästi Bloom Consultingin tekemässä raportissa (lue lisää), jossa tutkitaan eri maiden kiinnostusta Suomeen hakukonehakujen avulla. Raportin mukaan Yhdysvallat on vuoden 2024 aikana noussut Suomen tärkeimmäksi kohdemarkkinaksi. Toki nähtäväksi jää, miten kiristynyt poliittinen tilanne Euroopassa ja USA:n uuden hallinnon tuomat muutokset vaikuttavat yhdysvaltalaisiin matkailijoihin. Vaikka yhdysvaltalaisten matkailijoiden määrä on kasvanut, pitkällä tähtäimellä Hangolle keskeisiä markkinoita ovat kuitenkin Saksa, Ruotsi ja Etelä-Euroopan maat. Esimerkiksi Saksa nousee Bloom Consultingin raportissa merkittävään rooliin sijoittuessaan kolmen tärkeimmän kohdemarkkinan joukkoon. Espanja ja Ruotsi ovat raportissa sijoilla 7 ja 8.

Kotimaiset vierailijat

Hangossa vieraili vuoden 2024 aikana 720 000 kotimaista vierailijaa, mikä on 5 % enemmän kuin vuonna 2023. Tieto perustuu Telian matkapuhelindataan, ja vierailuksi kirjataan kaikki yli 20 minuutin alueella kestävät vierailut.

Hankoon saavutaan eniten Uudeltamaalta ja Varsinais-Suomesta, tarkemmin Espoosta, Helsingistä, Salosta, Lohjalta, Vantaalta, Turusta ja Kirkkonummelta. Varsinkin kesäsesongin ulkopuolella on todettu, että lähialueilta tullaan Hankoon viettämään viikonloppua, mutta harmillisesti Tampereen koetaan jo olevan liian kaukana viikonloppumatkoja ajatellen.

Taloudelliset vaikutukset

Majoitusmyynti tammi–joulukuussa 2024 oli yhteensä 5,0 miljoonaa euroa (+173 000 euroa vrt. 2023). Airbnb:n ja Vrbo:n osuus oli 40,4 prosenttia. Näin ollen rekisteröity majoitusmyynti oli 3,0 miljoonaa euroa ja rekisteröimätön myynti 2,0 miljoonaa euroa.

Keskimääräinen huonehinta vuoden 2024 aikana oli rekisteröidyissä majoituksissa 159 € ja rekisteröimättömissä 138 €.

Lisätietoa antaa

Matkailupäällikkö Maria Nordström
040 135 9424
maria.nordstrom@hanko.fi