Visit Hanko

Pienkanalan herkut

Perinteisessä pienkanalassa Täktomin kylässä noin 500 kaunista ruskeantäplikästä kanaa tepastelee vapaasti omissa pienissä parvissaan. Nisse Sjöbergin tilalla viljellään noin kymmentä eri perunalajiketta, porkkanaa, kaalia, tilliä ja raparperia. Ruskeat, maistuvat kananmunat ovat kuitenkin kaikkein suurin valttikortti.

 

– Kananmunat viedään käsistä, lisääkin menisi kaupaksi, kertoo Nisse, joka Täktomin tilan suoramyynnin lisäksi toimittaa kananmunia parille elintarvikeliikkeelle Hangossa. Menekki on kuitenkin valtava ja usein kananmunahylly ammottaa tyhjyyttään kaupassa.

– Aluksi meillä oli 50 kanaa ja nyt meillä on noin 500, lisää ei millään mahdu, Nisse toteaa.

Ruskeat, täplikkäät kanat tepastelevat vapaasti kanalan orsilla. Munat kerätään aamuin illoin, kanat munivat keskimäärin joka toinen päivä. Nissen isä ja isoisä ovat molemmat saaneet elantonsa tilalta, ja näin ollen hän on kolmannen sukupolven maanviljelijä Täktomissa.

– Olen syntynyt tähän hommaan. Ei minulla ollut vaihtoehtoja, sanoo Nisse, joka on tuttu lähes kaikille hankolaisille, ja monille vierailijoillekin.

– Laadun pitää olla hyvää, muuten saan kyllä palautetta kaupungilla kulkiessani, naurahtaa Nisse.

Nisse Sjöbergin tilamyynti, Täktomintien varrella, Västankärrsvägen 40.