Oula Heikkilä, yrittäjä, Par Mare Oy

Saarikierrokselle Hangon edustalla

Merellisen Hangon taian voi kokea jokainen kesäpäiviä Hangossa viettävä. Et tarvitse omaa venettä päästäksesi merelle. Kirjoittaja on intohimonsa ja työnsä yhdistänyt merenkävijä.

Olen viettänyt kesät Hangossa vuodesta 2007, ja kevät toisensa jälkeen meren lumo on voittanut ja tuonut takaisin. Hangon kesääni on aina kuulunut vahvasti työ merellä ja kaupungin elämää sykkivä henki. Ensimmäiset kesät toimin Marine Linesilla kansimiehenä, kunnes Aboa Maressa suoritetut pätevyydet antoivat mahdollisuuden kuljettaa iltaisin Itämeren Portin lauttaa ja m/s Anna-laivaa. Talveksi palasin aina kotiseudulle Jyväskylään opiskelemaan fysiikka ja siinä sivussa olin viikonloput Turussa Aboa Maressa. Moni on kummastellut yhdistelmää, mutta ne tasapainottavat toisiaan. Viime vuodet olen hoitanut Itämeren Portin satamakapteenin toimea ja kuljettanut turisteja Bengtskärin majakalle m/s Summersea laivalla. Yhä edelleen nautin tunteesta herätä aamulla veden liplatukseen ja aaltojen keinuntaan.

Juuri nyt hankoilu vie suuren osan vuotta ja kehitän yritykseni Par Maren toimintaa ja saaristo- ja majakkaretkiä. Haluan keskittyä asioihin, joista nautin ja juuri nyt ne ovat meri, veneily ja purjehdus. Samalla haluan jakaa näitä kokemuksia ja tarjota elämyksiä myös muille merestä nauttiville. Hanko ja saaristo ovat ainutlaatuisia, ei vain Suomen, vaan koko maailman mittakaavassa. Täällä on karun kauniita saaria, jotka henkivät mennyttä idylliä ja samalla tasokkaita vierasvenesatamia palveluineen. Se, että Hangossa paistaa aina aurinko, ei ole pelkkää legendaa!

Vien ryhmiä omalla veneellä merelle sukeltamaan ja kokemaan saaristoa. Meillä on valmiita retkipaketteja lyhyestä parin tunnin saaristokierroksesta koko päivän meriretkiin. Ja teemme myös räätälöityjä retkiä Hangon lisäksi koko saaristomerelle. Oli kyseessä perhe, yritystilaisuus tai kaveriporukka, luomme ikimuistoisen kokemuksen. 

 

Oulan suosikit:

1. Högsåra ja Farmor’s Café

Högsåra on Hiittisten saariston perinteinen luotsisaari, jossa voit kokea saariston idylliä Saaristomeren kansallispuiston laidalla. Kylän keskus on Farmor’s Café, jonka menu sisältää raikkaita paikallisuutta kunnioittavia suolaisia makuja sekä itse leivottuja sokeriunelmia. Voit itse leikata kakkupalasi ja syödä niin paljon, kuin hyvällä omallatunnolla kehtaat. Kesäviikonloppuisin asiakkaita viihdyttää ajoittain elävä musiikki. Vierasvenesatamia on kaksi, joista toisessa toimii sympaattinen Rumpan Bar

 

2. Morgonlandet

Morgonlandet on tunnettu vuosisatoja Hangon saariston viimeisenä suojasatamana ja sijaitsee avomeren laidalla Hangosta 9 meripeninkulmaa länteen. Saaren luonto on sekoitus karua ulkosaaristoa ja rehevää leppälehtoa, jonka kokeminen on elämys. Morgonlandetissa tapaa edelleen paikallisia kalastajia ja metsästäjiä, joille saari toimii edelleen tukikohtana. Saarella on myös kaikille avoin autiotupa, joka tarjoaa suojaa ja lämpöä vierailijoille. Keskellä saarta on sotien jälkeen rakennettu bunkkeri ja tulenjohtoasema, jonka juurella kasvoi vuoteen 2007 yksi harvoista Suomessa tunnetuista Baltiantoukokämmeköistä. Nykyään muistona kasvista on kyltti, jossa sanotaan “Anna minun kasvaa rauhassa, olen lajini ainoa edustaja Suomessa.” Parhaimmillaan Morgonlandet on kauniin kesäpäivän retkikohteena, jolloin voi kiertää saaren kaikki 10 hehtaaria, kuunnella meren kohinaa ja nauttia eväät kuumilla rantakallioilla. Illan tullen tunnelmaa luo Bengtskärin majakan lyhdyn tuike.  Morgonlandetin retkelle voi lähteä omalla tai vuokratulla veneellä ja myös valmiita retkiä on saatavissa. 

3. Hangon saaristokierros

Hangossa meren voi aistia jo satamassa kävellessä. Hangon saaristokierros tarjoaa lisää kuvakulmia mereen ja Hangon merelliseen siluettiin. Saaristokierrokseen kannattaa sisällyttää vähintäänkin Gustavsvärnin linnoitusrauniot ja majakka sekä Hauensuoli kalliopiirroksineen. Molemmat kohteet ovat lähellä Itäsatamaa, josta voi vuokrata vaikka veneen kesäretkelle. Jos aikatauluun sopii koko päivän saariretki, edellisten kohteiden joukkoa kannattaa täydentää Dödörenillä bunkkereiden jäänteineen tai Gunnarsörarnalla laavuineen ja luontopolkuineen. 

Kesällä saaristokierroksia ja retkiä järjestetään Hangon Itäsatamasta sekä aikataululla että tilauksesta. 

Hangossa venekuljetuksia ja saarikierroksia järjestävät:

Par Mare Oy

Sun Fun 

Marine Lines Oy

Hanko Lines