Amanda Jacobsson

Amandan painavimmat treenivinkit

Hankolainen Amanda Jacobsson on intohimoinen voimannostaja ja treenaa tällä hetkellä Suomen mestarin opastuksen avulla. Hän on kokeillut niemen kaikki salit. Tässä hän jakaa painavimmat treenivinkkinsä ja kertoo miten 16 vuotias päätyy aloittamaan voimannosto harrastuksen.

 

Olen 16-vuotias tyttö ja olen aina ollut kiinnostunut urheilusta, mutta nyt olen vihdoin löytänyt sen oman juttuni! Kaikki alkoi joulukuussa 2019. Treenasin vähän urheilutalolla täällä Hangossa ja mitä enemmän treenasin, sitä enemmän se alkoi kiinnostamaan.

Sain kuulla monelta että minun kannattaisi aloittaa voimannosto, sillä he näkivät että minulla oli edellytyksiä siihen ja että olen kehityskykyinen. Mietin pitkään ja lopuksi päätin ottaa yhteyttä mieheen josta olin saanut kuulla paljon hyvää, Johan Henriksson. Hän on treenannut voimannostoa monta vuotta ja on ollut Suomen mestari kerran. Olin häneen yhteydessä ja sovimme ajan milloin sain tulla kokeilemaan lajia.  Ensimmäisen treenin jälkeen tunsin että olin löytänyt harrastukseni.

Voimannostossa on sekä etuja että haittoja. Etuja ovat esimerkiksi lihasvoiman parantaminen, rasvan poltto ja mielenterveyden lisääntyminen. Joitain haittoja voimannostossa kuitenkin on, esimerkiksi se että voit satuttaa itsesi jos kuormitat hermostoa liikaa, tai jos nostat väärällä tekniikalla. Voimannostoon sisältyy kolme eri vaihetta: kyykky, penkki ja maastaveto.

Hangossa on kolme eri salia: Steelstudio, HIK-Voimanosto ja Urheilutalo. Steelstudio on näistä suurin ja sieltä löytyy kaikki cardio laitteista voimannosto apuvälineisiin. HIK-Voimanosto on nimensä vuoksi tietenkin tarkoitettu voimannostoa harrastaville, mutta myös niille jotka suosivat perinteisiä treeni menetelmiä. Urheilutalo on suosittu iäkkäimpien kesken ja nämä tilat eivät ole yhtä suuria kuin muut mainitsemani kuntosalit. Olen kokeillut kaikkia kolmea, ja päättänyt jatkaa treenaamista HIK-Voimanostolla, sillä heidän apuvälineensä soveltuvat erityisen hyvin voimannostoon. Sinulle joka haluat treenata ulkona, Hangolla on tarjota kolme eri ulkosalia: Feffe Puisto yhdeksällä ulkoilmakuntoilulaitteella, Kirkkopuisto (”Leijonapuisto”) leikkipaikan yhteydessä ja Märsan, valaistun ladun alussa kaupungin pohjoisella puolella.

 

HIK-Voimannosto

Apuvälineet soveltuvat hyvin voimanostoon.

12 kuukauden jäsenmaksu: 200€
6 kuukauden jäsenmaksu: 120€
3 kuukauden jäsenmaksu: 70€

Lisätiedot:
Instagram
Facebook

Steelstudio

Yksityinen kuntosali, jossa on suuret tilat monipuoliseen liikuntaan.

Tiedot ja hinnat:
steelstudio.net
Instagram
Facebook

Urheilutalo

Kaksikerroksinen kuntosali on edullinen vaihtoehto sekä seniorille että aloittelijalle.

Tiedot ja hinnat: hanko.fi